Sivut

perjantai 26. joulukuuta 2014

JOULUKOPAT

Joulunpunaiset kopat esim. makeisille. Kopat tehty sanomalehdestä taittelemalla ja pujottamalla (yli/ali -tekniikalla). Pohjamaalattu muutama kerta tekstit peittävällä lateksipohjaisella maalilla (sanomalehti imee itsellään maalia, joten ei hukkaannu varsinaista askartelumaalia). Pohjamaalauksien jälkeen maalattu kiiltäväpintaisella askartelumaalilla. Rusetti kietaistu koristeeksi. 


JOULUKORTIT


Joulukortit leimasimella


  
                                                         Tämän vuoden 2014 joulukorttikavalkadi


HARTIAHUIVIT



Pari hartiahuivia, jotka menivät joululahjaksi. Malli Novita -lehdestä kolmiohuivi (syksy 2013).
Sininen on ihan kiva vaikka farkkujen kanssa. Punainen huivi meni puolestaan punaisesta väristä pitävälle ystävälleni. Huivit neulottu Novitan Nalle Taika -langasta.







keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Alice in Wonderland

Sadunhohtoista nimipäivää

Tämä kortti lähtee nimipäiväonnentoivotuksena kaimalleni.
En yleensä muista kenenkään nimipäiviä, jos ei sattumalta kalenterista osu silmään, ja tekstiviestein tuolloin tulee muistettua.
Tänään teen kuitenkin poikkeuksen ja kaimani saa tällaisen nimipäiväkortin.
Olen jo pitkään halunnut toteuttaa kortti-idean johonkin satuteemaan.  
Liisa ihmemaassa -seikkailuteeman ympärille rakennettu kortti, jossa minikorttipakan korteista kyhätyt sotilaat. Taustapaperina sumunutuinen metsä ja leimasimella alareunaan laitettu kasvillisuutta. Yksinkertaista mutta toimii tässä teemassa.









Taustapaperi: Amy design Maps

Leimasin:  IndigoBlu  Stamp Collection

tiistai 4. marraskuuta 2014

LÄMPÖÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄN PIKKUSISKO

Syntymäpäiväonnittelut 






Täytä päiväsi haaveilla ja unelmilla

Olet vielä "nippa ja nappa" alle 50, joten sinua voi onnitella!!!!!
(50-vuotiaana ei enää tehdä niin, vaan tuosta iästä lähtien vietämme ystävien kesken aina sympatiapäivää/olemalla empaattisia eli varsinaisia myötäeläjiä - tiedän miltä sinusta tuntuu -asenteella).





"Korttipaketti"  n. A4-kokoinen. Päällyskansi on kortti ja sisäpuolella tervehdys/pieni pakettikuori, jonne laitettu neulomani rannelämmittimet lahjaksi.




                                                                                                                                     

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

MUMMIN PATALAPUT

Edesmenneen mummini aikoinaan virkkaamista patalapuista otin mallia ja kokeilin kuinka onnistuisi tehdä samalla mallilla uudet. 

Keskellä oleva kuvio on virkattu erikseen (tein ns. jämälangoista) ja yhdistetty patalapun virkkaamisen yhteydessä varsinaiseen patalappuun. 




maanantai 20. lokakuuta 2014

SYKSY ON SAAPUNUT


Kesäkuukaudet vaihtuivat syksyyn, tervetuloa takaisin töiden pariin.
Tällainen kortti työparilleni.


                      



Leimasin: J Wooden Stamp - Nostalgia by John Byars, Rainy Day
Leimasin: IndigoBlu  Stamp Collection
Leimasin: Petaluma, Maple leaf
Paperi: Amy design Maps
Paperi: URSUS Regenbogen Tonzeichenpapier

SÄÄRYSTIMET JA VILLASUKAT


            Talven varalle lämpöistä



Säärystimet


Talveen on hyvä varautua. Novitan 7 Veljestä -langasta väsätyt tällaiset "makkara"säärystimet. Tehty hieman reilummat, koska tulevat saapaskengän päälle.















Villasukat


Samoin myös villasukat tehty Novitan 7 Veljestä -langasta.

maanantai 22. syyskuuta 2014

KORTTI 75-vuotiaalle


Kortti 75-vuotiaalle

Vietä syksyn keskelläkin oikein mukava ja rentouttava päivä ja nauti päivästäsi. 




Leimasin: Art Impressions; Flo

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

SYKSYN SYNTYMÄPÄIVÄJUHLIJA

  

Syntymäpäiväjuhlijalle: Vietä mukava päivä ja nauti elämästä. 




Leimasin: Art Impressions; Millie
Taustapaperi: Fishing Fun

KIRJAKORTTIRASIA


Kiitokset hoitohenkilökunnalle.

Oli aika kiittää hoitohenkilökuntaa saamastani hoidosta. Tällaisella kirjakorttirasialla muistin heitä. 









Käytin aukeaman kiitoskorttiin leimasinta Stampingbella "SENIOR-ita" Wanda.


Tuotokseni laitoin itseleimailtuun kassiin.
Tuli aika hauska, näilläkin leimasimilla oli taasen käyttöä.


Tässä myös kuvat kirjakorttirasian sulkijasoljesta sekä selkämyksestä.

Leimasin: Stamping Bella,"SENIOR-ita" Wanda



Paljolti saman päivän alla olevan kiitoskirjakortin tekniikoita myötäillen/värejä käyttäen tehty, suuremmassa mittakaavassa vain. Tosin tämä tuotos sai myös uuden ulkoasun.

KIITOSKIRJAKORTTI



Kiitokseksi lähetteen tehneelle hammaslääkärille tällainen kiitoskirjakortti



Kauniit vanhat kirjankannet saivat uudenlaisen käyttötarkoituksen. Käytin tähän kirjakorttiin kannet ns. sellaisenaan. Ainoastaan päällystin kirjan selkämyksen uudelleen/kiinnitin Kiitos -tekstin kanteen. 

Kirjan sisäpuolelle uusi päällystyspinta ja rasiaosa tehty taittelemalla. Rasiaosan reunukseksi Martha Stewartin reunalekkurilla pitsimäinen kuvio, jonka tein tällä kertaa kaksiulotteiseksi. Uloimpaan tuputin Distress Inkin värejä (crushed olive ja vintage photo). 




Rasiaosan sisäteksti leimasimella ja taasen Distress Inkiä tuputtaen, jonka jälkeen rasia oli valmis makeisia varten.

Kannen puoleiselle sivulle käytetty Art Impressions -leimasinta Sylvia ja syksyiset lehdet tehty leimasimella embossauksella.    

        Leimasin: Art Impressions; Sylvia


Suklaasuut laitettu sellofaaniin ja leimattu tekstileimasimella "Onni on perjantaitunnelma maanantaiaamuna" -lipuke sekä laitettu suklaan mukana tullut tuoteseloste. 

Korttikirja sai vielä ympärilleen loppusilauksena rusettinauhan.

                                                                    

torstai 18. syyskuuta 2014

VIRKATTU PUMPULIPUSSI



 VIRKATTU SUOJA PUMPULIPUSSILLE







Tällainen suoja pumpulipussille syntyi virkkaamalla. Virkattu pylväitä ja pussinsuu ketjusilmukoista pitsimäiseksi. 

Laitettu punottu nyöri rusetiksi sulkemaan.

Sivuosa virkattu myös pylväistä.



Alas "jätetty" virkkaukseen pieni aukko, josta pumpulia on hyvä ottaa.



.

lauantai 13. syyskuuta 2014

LAAKAOVEN UUSI ULKOASU


Kotia on hauska remontoida ja uudistaa.Tässä vaatekomeron  valkoisen laakaoven muuttunut ulkoasu paneloimalla. Tämän jälkeen maalia pintaan ja saranoiden maalaus mustalla sekä pitkien "feikki-saranoiden" toisen puolen laittaminen maalattujen ovensaranoiden jatkeeksi. Lopuksi pieni haka, että ovi pysyy kiinni. 



           




Tämä alla oleva kännykkäkuva on huonolaatuinen. Otin sen ovesta paneloinnin jälkeen. Ovi oli todella kauan aikaa näin ilman maalia. Yritin  aina "sieluni silmin" nähdä/katsoa ovea töistä kotiin tullessa miettien sopivaa väriä. Pikkuhiljaa oven väri hahmottui ja yllä olevassa kuvassa on lopullinen väri, mistä pidän. 
Sisäpinta maalattu samalla värillä ja laitettu saunanoven nuppi kädensijaksi sekä pieni ripustuskoukku oven yläosaan. 




sunnuntai 7. syyskuuta 2014

SYYSOMENAT

Syysomenaiset patalaput ja pannunalustat. 

Pannunalustat tehty paperinauhasta virkkaamalla, reuna punottu eri värisestä paperinauhasta sekä laitettu paperinauhalehdet. 




                                                
   
                                                Patalaput tehty myös virkkaamalla. 


lauantai 6. syyskuuta 2014

TUOLIEN UUSI ULKOASU


Kokeilin tässä taannoin kuinka onnistuisin luomaan uuden ulkoasun "kärsineille" tuoleille.
Halusin kokeilla jotain ei niin perinteistä juttua. Päällystin tuolit mulperipaperilla Decoupage-lakan avulla. Sinisen mulperipaperin läpi kuultaa tuolien alkuperäinen valkoinen väri. Tuolien pintakuvio on ikään kuin marmorimainen. Decoupage-lakan kuivuttua sivelin pintaan vielä tavallisen lakkakerroksen (ei Decoupagea), joka kiiltää, on hyvä pyyhkiä/pitää puhtaana. Tuolit saivat myös uudet pehmikkeet/pällystekankaan. Persoonalliset tuolithan näistä tuli, joita oli hauska tehdä ja kokeilla jotain erilaista. 






       Kuvissa näkyy vertailuna millaisista lähtökohdista tuolit muuttuivat aivan erinäköiseksi.








perjantai 8. elokuuta 2014

RIPPIJUHLA


Hieman menevämmät kortit kummilapsilleni konfirmaatiopäivänä.





Leimasin: Whimsy Stamps, Miss Thang
Väritys: Letraset AquaMarker


Teksti: rippijuhlanasi, Heidin korttipaja


Leimasin: Saturated Canary, Suspenders
Väritys: Letraset AquaMarker

torstai 19. kesäkuuta 2014

HYVÄÄ KESÄÄ


Hyvää kesää ja lomaa






Kortin päällyskuva
Leimasin: I Brake For Samps; Roasting Rita


Kortin sisäkuva
Leimasin: Art Impressions, Gladys

Väritys: Letraset AquaMarker 

tiistai 27. toukokuuta 2014

KAKKU KIHLAPARILLE

LEIMASINKAKKU

Kihlajaiskakku kihlaparille. Kokeilin käyttää erilaisia vielä käyttämättömiä korttileimailuun tarkoitettuja leimasimia sekä sokerimassalle että kaulintamassalle. Tämä kuva tehty kaulintamassan päälle. Värinä musta elintarvikeväri. Annoin kaulintamassan kaulitsemisen jälkeen ensin hieman levähtää ennen kuin leimasin kuvan. 

Onnekseni tuo elintarvikeväri oli suostuvainen pysymään tämän Make it Crafty 'Geeky Love'           -leimasinpinnalla. Kirjaimet painettu massan päälle muotilla ja värjätty päältä elintarvike-tomuvärillä.





Reunoille pursotettu kermaavaahtoa, joka värjätty kaakaolla.

Kun seuraavan kerran käytän kaulintamassaa kakuissa, niin varmaankin kokeilen ylimääräisiin palasiin taasen jotain vielä käyttämätöntä leimasinta, haluan kokeilla mitkä leimasinkumipinnat ottavat tuota elintarvikeväriä vastaan ja mitkä taasen hyljeksivät
Haluan saada mahdollisimman hyvän lopputuloksen.

Varovainen leimaamisessa saa olla ettei laita liian vähän tai liian paljon elintarvikeväriä ja että massapinta on oikeanlainen (ei liian kova mutta ei liian pehmeäkään)




Tässä lähikuvaa reunasta. 


Mielestäni kakku oli oikein onnistunut tuotos.

Leimasin: Make it Crafty, Geeky Love


Sitten vaan tuplana hankkimaan leimasimia, jotka soveltuvat ominaisuuksiltaan sekä kakkuihin että kortteihin.

lauantai 24. toukokuuta 2014

KIITOS HAUSKASTA ILLASTA





Oli taasen aika leidien kokoontua ja viettää mukava perjantai-ilta.
Kiitokseksi illan järjestäneelle ystävällemme tällainen kortti.


Leimasin: Art Impressions, Girlfriends; Laughing, Comfy on couch
Väritys: Letraset AquaMarker



torstai 22. toukokuuta 2014

SYNTYMÄPÄIVÄKORTTI





Syntymäpäiväonnittelut biokemistille. Kemistin koeputkeksi laitettu kukkakaupasta leikkokukan mukana tullut kapseli, jonka sisälle kääritty rullalle seteli.

Leimasin: Little Darlings, Sience 101
Väritys: Letraset AquaMarker



















Sisäpuolelle syntymäpäiväonnittelut saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Saksaa taitamattomana pääsi onnentoivotuksesta lipsahtamaan yksi T-kirjain pois, mutta ymmärretyksi tuli kuitenkin.


maanantai 19. toukokuuta 2014

SYNTYMÄPÄIVÄONNITTELUT





Poikani on sanonut että hössötän aivan liikaa. Mikä ei pidä paikkaansa....... ei  ollenkaan! 
Olen vain äiti (kerran äiti niin aina äiti). Sellaisia me äidit aina välillä olemme. 
Hänen täyttäessä vuosia, tein tämmöisen kortin.



Leimasin: Art Impressions, Cash Keeper
Väritys: Letraset AquaMarker

YLIOPPILAALLE


Leimasimella tehty ylioppilaalle Gaudeamus igitur -säkeistöä sekä kulmaleimasimella korttikulman kiehkurat, johon lisätty quilling-tekniikalla pienet ruusut. Askartelukuvioista ylioppilaslakki sekä ruusut ja ruusunvarteen sidottu L-kirjain. Kortti reunustettu reunaääriviivatarroilla.