Sivut

perjantai 22. joulukuuta 2017

LIPPUSUKAT

Kirjeystävyyden 40-vuotisjuhlavuosi!

Hollantilaisen ystäväni kanssa kirjeenvaihtomme alkoi vuonna 1977, tarkalleen ottaen 11.5.1977 päivätystä kirjeestä. Joten tämä vuosi on 40-vuotisjuhlavuosi. En tiedä muistaako kirjeystäväni tätä. Kaivoin vanhat kirjeet esiin, joiden joukosta löytyi ensimmäinen kirje, joka oli onnekseni säilynyt tallessa. Ajattelin ylättää hänet ja laittaa jouluksi lahjaksi neulomani lippusukat Hollannin lipun väreissä/sukkapohjana oranssi. Oranssilla värillä on oma historiansa ja merkityksensä hollantilaisille. 


Laitoin Lenetten kirjoittamasta ensimmäisestä kirjeestä paketin mukaan myös kopion ja askartelin/ taittelin kopiosta samanlaisen kirjekuoren kuin alkuperäinen väreineen /postimerkkeineen. 

Pakettiin laitoin myös Kultasuklaan Finlandia -suklaalevyn.

Hauskana kommenttina kirjoitin hänelle, jos olemme vielä elossa kun vietämme ns. 50-vuotisjuhlavuotta, hän saa alkuperäisen kirjeen ja tuolloin on lehtimiehet paikalla.

Tässä kuvaa sukkien aloituksen tekovaiheessa. Lankana Novitan 7 Veljestä -lanka.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

KORTIT 18-vuotiaille

Siskoni lapsille18-vuotisonnittelukortit.


Stanssi: Die-namics, rekisterikilpi sekä leimasinkirjaimet/numerot
Stanssi: Joy Crafts, Lovely frame, (koristereunainen ympyräkehys)
Stanssi: Memory Box, Gearworks border (ratas)

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

OVIKRANSSI ITSENÄISYYSPÄIVÄKSI


Suomi 100





Itsenäisyyspäiväksi tehtyjä sinivalkoisia ovikransseja. Toisen annoin äidilleni ja toinen isompi lähti somistamaan apteekin näyteikkunaa. Kolmas kranssi on tuloillaan omaan oveen. Pohjana tyroksipohja, johon kieputettu ympärille pörröistä lankaa. Kranssi somistettu valkoisella nauhalla, johon kiinnitetty  vuosilukutarrat 1917 ja 2017. Ympyrän keskelle kartonkipala, johon leikattu Suomen kartan mallinen aukko. Kartta-aukko täytetty Iris Folding -tekniikalla sinivalkoisin värein. Lopuksi tietenkin isoilla kohotarranumeroilla 100.




ITSENÄISYYSPÄIVÄKORTTI


Suomi 100



Tällaisia kortteja näpertelin Iris Folding -tekniikalla sinisistä Saludo-kahvipusseista. Somisteena ääriviiva-, numero- ja kukkatarrat. 





Tässä pieni osa pläjäyksestä joita askartelin. 

Osallistuin mm. Postin ja veteraaniliittojen korttikampanjaan Kiitä kortilla! Näitä tekemiäni kortteja läksi (Suomi 100) itsenäisyyspäivätervehdykseksi kiitosten kera eteenpäin toimitettavaksi sinne. 

lauantai 2. joulukuuta 2017

ELÄKELÄISELLE KORTTI


Mukavalle työtoverille leppoisia eläkepäiviä, tällainen kortti hänelle.


Stanssi: Marianne Design, pilleriliuska, laastari, kuumemittari, ruisku ja laukku

Leimasin: Art Impressions, Golden Oldies, hoitsu